Ihan oikeita vapaapäivä tulee eteen harvakseltaan, mutta viime perjantaina onnisti. Ehkä se päivä muuttui oikeaksi vapaapäiväksi kun lähti kotiympyröistä pois. Siellä kun on niin helppo sortua hommia tekemään...
Siis suuntana kohti Helsinkiä Terhin kanssa.
Edellisesti shoppailureissusta Helsinkiin onkin vierähtänyt tovi. Syynä varmaan osaksi se ettei ole oikeasti mitään kummoista tarvinnut ja toiseksi laiskuus. Miksi ihmeessä täytyisi keskustaan saakka tulla kun tavaroita saa lähempääkin? Noh, muistoja tämä ainakin herättää nuoruusvuosien shoppailureissuista.
Mitään varsinaista suunnitelmaa meillä ei ollut, mutta ydinkeskustan kauppoja hiukan kierreltiin; H&M home, Indiska, Stockmann, Behnfors jne. Mukaan tarttui Indiskasta ihastuttava paita ja pieni turkoosi kulho.
Stockalla kävimme vaan herkun puolella, vähän töitäkin piti tehdä. Siellä on nimittäin Confetin tuotteita myynnissä, joten niitä piti mennä ihastelemaan.
Kyllä on aikanaan useammat tapaamiset sovittu tämän kellon alle.
Olimme jo miettineet muutamaa ruokapaikkaa ja nälän yllättäessä valitsimme sitten Hard Rock cafe Helsingin.
En ole aiemmin käynyt Hard Rockissa syömässä, joten hetken mietiskelyn jälkeen valitsin tuon legendaarisen purilaisen.
No, huh mikä annos ja hampurilainen. Pihvi itsessään oli 2cm paksu ja vaikka lihaa syönkin, oli se vähän liian tuhti. Annoksen vihreät olivat nuo salaatinlehdet, yksi viipale tomaattia ja kaksi maustekurkkuviipaletta. Voisin hyvin kuvitella mieheni pitävän tätä parhaimpana hampurilaisena, mitä on ikinä syönyt. Maku oli kuitenkin todella hyvä.
Viihtyisältä vaikutti paikka jopa klo 11.00. On varmaankin tupaten täynnä iltaisin.
Maha täynnä ja mieli virkeänä lähdettiinkin sitten kotia kohti. Ilta sujuikin esikoisen 10v. synttäreitä suunnitellen ja kakkua tehden. Tänään on kaverisynttärit Luau-teemalla, Aloha!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti