maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisenä bongattua


Viime päivinä aurinko on hemmotellut meitä ja luontoa oikein urakalla. Mikä parasta näistä päivistä on päässyt nauttimaan aamusta iltaan pääsiäisen tuomien vapaapäivien johdosta. Ja vielä tänään olisi luvassa vapaata ja aurinkoa...

Me olemme paljon ulkoilleet ja kamera on roikkunut mukana. Onkin saanut bongattua kauniita ja hauskoja asioita. 


Kaikki kevään kukkaset loistavat; leskenlehdet, sinivuokot sekä valkovuokot. Näinköhän niitä on enää muutaman viikon päähän äitienpäivään?



Puut ovat myös suurissa silmuissa, joten kohta on odotettavissa upea väriloisto purppuratuomista alkaen. Usein ollaan vapun tienoilla saatu näitä puita ihailla täydessä loistossaan.


Yhtenä aamuna bongattiin myös "puput" pihalla. Rusakot olivat kolmin kappalein ruokailemassa hyvän tovin melko paikallaan, joten muutama kuvakin onnistui kivasti.


Pieniä projektejakin on tullut aloiteltua kesää ajatellen. Viime syksynä sain muutaman kaapelikelan ja niistä syntyy täksi kesäksi puutarhapöydät. Nyt ne jo toimittivat virkaansa hyvin istutuspöytänä. Tuo metallinen vati, joka löytyi äitini kätköistä, on 60 vuotta vanha. Se on tullut 1954 olevasta äitiyspakkauksesta, jolloin enoni syntyi. Meillä on myös jäljellä valkoinen, emalinen pesuvati 70-luvulta, joka tuli äitiyspakkauksesta minun synnyttyäni.


Toinen projekti on tehdä pieni kasvimaa lavakaulurin sisään. Nyt on paikka valittu ja mullan osto edessä. Mitäköhän sitä alkaisi kasvattamaan?


Lasten kanssa ollaan otettu kuplat esiin ja siitä on riemua riittänyt koko pihapiirin lapsille.



Mukavaa pääsiäistä vielä kaikille. 
Nauttikaa auringosta, lämmöstä ja keväästä!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Babyshower-kakku


Sain pyynnön jokin aika sitten tehdä babyshower-juhliin kakun. Toiveissa oli hempeät sävyt ja tyttö oli kuulemma tulossa. Siispä valitsin valkoisen ja vaaleanpunaisen eri sävyt kakkuun. Täytteenä oli mansikka ja vaniljamousset.

Kukat tein kukka- ja muotoilumassasta. Pinnan kuorrutin sokerimassalla ja samasta tein reunakoristeet. Royal icingilla koristelin hiukan kakun pintaa ja tuo lippunauha oli valmis koristesetti. Vauvan tein silikonimuotin avulla.

Toivottavasti kakku ihastutti juhlien kuningatarta ja maistui kaikille!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pääsiäisruoho DIY


Aina keväisin minuun iskee tuunausvaihde ja kaikkea kivaa täytyy kokeilla ja puuhastella. Jostain syntyi idea rairuohosta, joka kasvaa sellaisesta puukiekosta. Eli sellaisesta noin 5cm paksusta puukiekosta, joka on sahattu isosta puunrungosta. Niinpä lähdin metsästämään koivun runkoa. Sen löysin ja sitten vain saha kauniiseen käteen ja kiekkoja sahailemaan.
Just... niin noloa kuin se onkin myöntää, en saanut ensimmäistäkään kiekkoa sahattua! Voimat loppui vai olisikohan se sittenkin ollut tylsä saha??

Meinasi jo usko loppua koko projektiin kunnes huomasin, että kaarna lähti kuivasta koivun rungosta hauskasti irtoilemaan sitä sahatessa. Siis "plän B" kehiin. Kaarnathan voisi liimata jonkun astian reunaan ja saada näin illuusion ruohoa kasvavasta puukiekosta. Sahailin siis kaarnan paloja irti ja ostin saviruukun aluslautasia. Kuumaliimalla kaarna kiinni, multaa lautaselle ja siemenet kasvamaan. Voíla!
  

Oikein hauskat pääsiäisruohoastiat näistä tuli ja loppujen lopuksi kaiken vaivannäön arvoisia. Iloista pääsiäisen odotusta kaikille!
 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Itsetehtyä leipää, pataleipää


En ole aiemmin juuri leipiä taikka sämpylöitä leiponut siitä yksinkertaisesta syystä etten tykkää laittaa käsiäni taikinaan. Kuulostaa kummalliselta, mutta niin se vaan on. Jo kouluaikoina, kun ystäväni kanssa leivottiin, työnjako oli selvä; hän teki taikinajutut ja minä sitten muut.

Viime aikoina kuitenkin on mieleen hiljalleen noussut ruokien hurjat lisäaineet, suolat ym. ja tämä on ajanut ajatukseen tehdasruokien välttämisen. Toki emme pysty tai edes halua kokonaan eineksiä boikotoida, mutta ehkä vähän. 
Siispä ajattelin aloittaa leivistä, leivänleipomisesta. En taaskaan lupaile leipovani kaikkia perheemme leipiä itse, mutta...

Kuulun ruokapiiriin ja sieltä tulikin viimeksi ostettua Mäkelän luomutilan hiivaleipäjauhoja. Niistä sitten tämä pataleipä syntyi. Resepti on todella helppo ja leipä taivaallista! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Pataleipä

4dl vettä
7dl luomu hiivaleipäjauhoja
1tl kuivahiivaa
1-2 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää reilu kädenlämpöinen vesi (n.42astetta). Sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Laita kulhon päälle kelmua ja anna seistä noin 12 tuntia (yön yli).
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja pata kansineen sinne uuniin.
Ota taikina kulhosta jauhotetulle pöydälle ja pyörittele se kevyesti palloksi. Älä edelleenkään vaivaa! Peitä liinalla ja anna kohota puolisen tuntia/kunnes pata ja uuni ovat lämmenneet.
Ota kuuma pata uunista ja aseta leipätaikina siihen. Ripottele päälle ohuelti jauhoja. Laita kansi päälle ja paista uunissa 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia.
Kumoa valmis leipä padasta pois ja nauti lämpimänä!
 

torstai 3. huhtikuuta 2014

Vintage jäätelöbaari


Viime viikonloppuna juhlistimme Jonnen nimipäiviä jäätelöbaarin voimalla. Ihastuttavat honeycomb ja pompoms-koristeet oli pakko saada esille, joten vintage-henkinen jäätelöbaari siitä sitten syntyi.


Uusi kattaustarviketeema, Patchwork Owl ja ihastuttavat chevron-kuviot ovat olleet suosittuja uutuuksia tänä keväänä.


Tuunasin Wiltonin annostelupullot jäätelökastikepulloiksi. Toiseen kinuski ja toiseen suklaakastiketta. Liitutaulutarraa kylkeen ja nimet pulloihin.

Jäätelöbaarissa oli tarjolla

* vanilja-, mansikka-, lakritsi- ja tiikerijäätelöä
* suklaa- ja kinuskikastiketta
* keksimurua
* strösseliä
* vohveliströsseliä
* minivaahtokarkkeja
* tuoreita vadelmia
* minidonitseja
* cookiepopseja



Cookiepopseissa oli sitruunakeksiä ja appelsiinituorejuustoa sekä dominokeksiä ja vaniljatuorejuustoa. Pinnassa Wiltonin valkoista candy meltsiä sekä uusia luonnonmukaisia nonparelleja. Niissä ei ole mitään keinotekoisia väri- tai makuaineita.



Ihanaa, kohta on vappu...