lauantai 29. joulukuuta 2012

Niiskuneiti-kakku

 
Tällaisen Niiskuneiti-kakun sai Peppi-tyttönen 2v. syntymäpäivilleen, joita juhlitaan tänään.
Kakussa oli täytteenä mansikkamousse ja pinnan kuorrutin sokerimassalla. Myös koristeet ovat sokerimassaa.
 
Pepin lempihahmoina muumeissa on Niiskuneiti ja Nipsu, joten niistä valkkautui tämä tyttömuumi. Talvista tunnelmaa kakkuun sai lumihiutaleilla, joihin vielä sivelin hopeista glitteriä.
 
 
Toivottavasti kakku maistui ja sankaritar oli mielissään.
 
Paljon Onnea Peppi!
 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulun viettoa


 
Kinkkuja polttelemaan lähdettiin aamusesta Tuusulanjärven mahtaviin maisemiin. Upeat ovatkin talviset maisemat täällä etelä-Suomessa, kerrankin. Onneksi ei ole muutamaan vuoteen tarvinnut viettää "mustaa" joulua.
 
 
 Kauniilta tämä Tuusulan puukirkko näyttää niin kesällä kuin talvellakin. Kynttilät koristivat muistokiviä sekä sankarihautoja.
 





 Tässä muutama fiiliskuva eiliseltä. Pukkikin löysi tiensä meille.
 
 
Olimme kilttejä olleet sillä lahjoja sai jokainen. Legotkin on jo kasaan saatu ja uusilla leluilla on jo kovasti leikitty. Kukas siivoaa jäljet..?
 
 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!


 
 
Meillä on viimeisetkin jouluvalmistelut tehty ja nyt on aika rauhoittua.
 
Eilen koristelimme kuusen ja kaunis siitä tulikin.
 
 
 
Joulunpyhiksi valmistui pellillinen jauhelihakiekkoja, jotka ovat niin helppoja tehdä vaikka valmiista lehtitaikinasta.
 
 
Yksivuotiasta hiukan harmittaa, kun ei saa kuusen koristeita uuteen uskoon järjestellä...
 
 
 
Toivotan kaikille erittäin rauhaisaa ja hyvää Joulua!
 
 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lumihiutale kahvikakku

 
Omenainen kahvikakku
 
300g margariinia
4dl sokeria
6 kananmunaa
8dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
2tl kanelia
2tl soodaa
3tl leivinjauhetta
1prk vaniljarahkaa
2-3dl omenasosetta
 
 
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, rahka ja omenasose. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada isoon, voideltuun kahvikakkuvuokaan (vetoisuus n.2L).
Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä vuoassaan vähintään 30 minuuttia ennen kumoamista.
 
Ohje on suuri, mutta se menee hyvin isoihin Nordic Waren vuokiin.
 
 
 
Jouluvalmistelut ovat tässäkin perheessä käynnissä ja viimeiset hankinnat tehty ruokaostoksia lukuunottamatta. Suursiivouskin on suoritettu. Mutta mikäs se tähän on tulossa???
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

No onkos tullut kesä talven keskelle...

 
Ystäväni tyttö vietti syntymäpäiviään ja toiveena oli Helinä-keiju kakku. Kokeilin pitkästä aikaa valmista kakkukuvaa ja se toimi todella kivasti.
Laitoin kuvan edellisenä iltana kakun päälle ohuen kermavaahtokerroksen päälle. Kuva oli täysin pehmennyt seuraavana päivänä.
Kakusta tuli kuvaan sopien kovin kesäinen. Täytteenäkin oli makoisa vadelmamousse.
 
 
Paljon Onnea Aada 6v!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Vaahtokarkkikuusi

 
Meillä kaikki pojat, mies mukaanlukien pitävät vaahtokarkeista. Rakensin tällaisen vaahtokarkkikuusen oasis-sienen ja coctailtikkujen avulla. Ovatpa vaahtikset tarjolla hiukan erilailla kuin ennen ja sopii kivasti talviseen kahvipöytään.
Samanlaisen kuusen voi koota esim. vihreistä kuulista, vinkkinä kaltaisilleni marmeladi-faneille!
 
Enää kaksi viikkoa jouluaattoon... Meillä on käynyt viime yönä tonttu, joka haki poikasten (tai itse asiassa nuoremman pojan) toivelistan ja söi piparin, joka asetettiin listan viereen. Vanhempi poikanen ei suostunut listoja tekemään vaan hiukan naurahdellen katseli äidin ja nuoremman poikasen tekemisiä?? What? Miten niin Joulupukkia ei ole???? , sanon mä.
 
Nuorempikin poikanen kyllä uhkasi kokeilla meille tulevan Joulupukin parran oikeellisuutta vetämällä siitä, mutta tyrmäsin moisen ajatuksen täysin. Vedin viimeisen valttikortin käyttöön ja sanoin ettei se Joulupukkikaan kokeile sinun oikeellisuutta tukasta vetämällä. "Tukasta tai parrasta vetäminen sattuu." Saas nähdä millaisen shown jouluaatto ja -pukki tuo tullessaan.
 
Jouluaattoa odotellessa siis :)
 
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Mokkapalat



Mokkapalat (pellillinen)

3dl sokeria
3 kananmunaa
1½dl maitoa
4½dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
2rkl kaakaojauhetta
225g sulatettua voita tai margariinia
n.150g tummaa ja valkosuklaata rouhittuna

Kuorrutukseen:

1pkt kaakaotomusokeria
4rkl sulatettua voita tai margariinia
4-5rkl kylmää vahvaa kahvia
3tl vaniljasokeria

nonparelleja tai strösseleitä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää seokseen kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Levitä pellille leivinpaperin päälle ja paista 250 asteessa noin 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Sekoita kuorrutuksen kaikki ainekset ja kaada jäähtyneen levyn päälle. Levitä tasaiseksi ja koristele heti. Leikkaa isolla veitsellä palat irti ja nautiskele kahvin kera!
 
Viime päivät ovat olleet upeita ulkoilupäiviä; lunta kivasti ja sopiva lämpötila -2/3astetta. Poikien kanssa vietettiin eilen mukava päivä, kun koulustakin oli vapaata. Kävimme ostoksilla (poikien sanoin choppailee), leffassa (Hotel Transylvania oli ihan huippu hyvä!) ja vielä Mäkkärissä herkuttelemassa. Illalla vielä ulos pulkkamäkeen ja päivä oli kruunattu.
 Lumi houkutteli perinteisten lumienkelienkin tekoon...


On kivaa tehdä illalla kävelylenkkejä ja ihailla naapuruston upeasti koristeltuja taloja, pihoja ja puita. 
 Mahtavaa, että suomalaisetkin ovat alkaneet koristelemaan ulkovaloilla pimeitä pihojaan.




Vauva-lehdessä juttua


Vauva-lehdestä tuli pyyntö mukaan pieneen juttuun, leivontaa koskien tietenkin ja löytyy meiltä sopivasti vauvakin. Tein mini-muffinit ja kääretortusta jouluhalon. 
Reseptit löytyvät uusimmasta (joulukuu 12/2012) Vauva-lehden numerosta.


(kuva: Lauri Mannermaa)

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukuu ja lunta

 
Tulihan se joulukuu vihdoin ja lumi sekä pakkanen myös.
Jouluvalmistelut ovatkin hiljalleen etenemässä, kotia siivottu huone kerrallaan, ikkunoita pesty ja lahjojakin hankittu.
 
Viikonloppuna tuli herkuteltua ensimmäisen adventin kunniaksi niin joulutortuilla kuin piparimudcake:llakin. Se on niiiiin hyvää..
 
 
Mudcake a´la pipari
 
200g tummaa suklaata
1tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
2dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
200g margariinia
3tl piparkakkumaustetta
 
Sulata suklaa ja margariini. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon jäähtynyt suklaamargariiniseos. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina voideltuun vuokaan, halk n.25cm ja paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.
 
Tarjoile lämpöisenä, vaniljajäätelön kera. (menee kyllä ilman jäätelöäkin...)
 
 
 
Ensimmäisen adventin kunniaksi kynttilä palaa ja ..
 
 
...ja tonttuperhe on asettunut taas paikoilleen.
 
 
 
 
Voi, kunpa tämä lumi kestäisi nämä muutamat viikot vuodenvaihteeseen saakka ainakin.