sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Pink Angry Bird-kakku

 
Siitä se ajatus sitten lähti.....
 
 
Ystäväni tyttö täytti 3v. ja hän on suuri Angry Birds-fani. Toiveena oli punainen Angry Bird-kakku, mutta hetken aikaa mietittyäni ehdotin hurmaavaa pinkkiä tyttö-birdyä. Niinpä sain tehdä tällaisen kakun.
 
Kakussa oli täytteenä pinkki mansikkamousse ja pinnan kuorrutin pinkillä sokerimassalla. Koristeet ja kirjaimet on myös tehty sokerimassasta.
 
 

Toivottavasti kakku maistui ja sankaritar oli tyytyväinen. Mukaan lähti vielä varmuuden vuoksi muutama pieni punainen AB-koriste.
 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Tuusulan Kekrimarkkinat 29.9.12


Tuusulassa järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa Kekri-markkinat -Tuulahdus keskiaikaan.
Luvassa oli iloista markkinaväkeä myymässä maistuvia herkkuja sekä upeita kättentöitä. Myös Rohan tallit esittivät turnajaisshown ja Harmaasudet pitivät taistelunäytöksen.
Tulitaiteilijat tekivät myös taikojaan.
 
 

 
Paikalliset myyjät olivat myös hyvin edustettuina.
 
 
 
Lapset ostivat itselleen hurjat kirveet.

 
Seppäkin paikalta löytyi.
 
Me emme ehtineet paikalle katsoaksemme turnajaisshow:ta tai taistelunäytöstä, mutta tulitaiteilijoista lapset pitivät ja mies nautti sika-annoksen...
 

 
Sika-annoksessa oli vartaassa kypsennettyä sikaa, lanttukuutioita ja kaalia ruisleivillä. Annos tarjoiltiin hauskasti pärevadilta.
 
 
Ja sopivasti niitä päreitä oli paikalla myynnissä. Tietenkin sellainen mukaan tarttui ja kotona se jo ehdittiin annosvadeiksi leikellä. Tiedossa on siis keskiaikaiset-teemabileet!!

 
Mukava tapahtuma, ehkä vähän enemmän odotin, koska tilaa olisi ollut. Myös nuo näytökset pidettiin turhan harvoin. No, jos tapahtuma kasvaisi ensi vuoteen mennessä ja olisikin todella hauskaa, jos se vakiinnuttaisi paikkansa Tuusulan syksyyn.

Flyygeli-kakku

 
Sain pyynnön tehdä flyygelin mallisen kakun. En ollut aiemmin sellaista tehnyt, mutta pienellä muotoilulla se olikin kohtuu helppo toteuttaa. Tein neliönmallisen kakkupohjan, josta leikkasin täytön jälkeen yhden kulman pyöreästi pois ja etureunasta palan pois koskettimia varten.
 
Kuorrutin kakun mustalla sokerimassalla ja täytteenä kakussa oli vadelmamousse.
 
 
Koskettimien mustat palat tein yksitellen leikellen valkoisen massan päälle. Valkoiseen massaan olin tehnyt muotoilutyövälineellä ensin koskettimien rajat, joiden päälle sitten liimasin mustat osat (melkein oikeassa järjestyksessä).
 
Kakku oli juhlissa ollut suosion keskipisteenä ja makukin oli ollut hyvä. Se oli kiva kuulla!


tiistai 25. syyskuuta 2012

Angry Birds synttärit vol2.

 
 
Vietimme Jonnen 7v. kaverisynttäreitä lauantaina ja hänen kakkutoiveensa oli musta AB. Täytyihän se toteuttaa poikasen toiveesta. Täytteenä oli mansikkamousse valmiista hyydykejauheesta. Se on muuten erittäin hyvän ja aidon makuista. Kakun pinta ja kaikki koristeet on tehty sokerimassasta.
 
Synttärit vietettiin Veskulassa, telinevoimisteluhallissa, ja lapset olivat aivan onnessaan saadessaan pomppia ja hyöriä kerrankin oikein olan takaa.
 
 
Synttäreihin kuului ohjaaja, joka oli erittäin ammattitaitoinen lasten kanssa. Sopiva kuri sai melkoisen joukon käyttäytymään sääntöjen mukaan.
 
 
Kiitos kaikille synttärivieraille mukavista kemuista!
 


tiistai 18. syyskuuta 2012

Texmex-piirakka


Pidän suolaisista piirakoista erittäin paljon. Ne ovat aina herkullisia, helppotekoisia ja niihin sopii lähes kaikki mitä kaapista löytyy. Siksi joka kerta tuleekin erilainen piiras. Tähän piirakkaan yhdistin jauhelihan ja tuliset maut. Piirakasta tuli melko tuhti, joten tämä sopii hyvin nälkäisimmillekin vieraille.

Texmex-piirakka

pohja:
100g margariinia
2dl vehnäjauhoja
½tl chilijauhetta
ripaus suolaa
2rkl kylmää vettä

täyte:
400g jauhelihaa
1 sipuli
1 punainen paprika
1dl taco-kastiketta (hotti-hotimpi-hot)
2 kananmunaa
½dl cheddar-juustoraastetta
½dl emmental-juustoraastetta
2dl ruokakermaa
½tl suolaa
mustapippuria
 
Valmista pohja nyppimällä pehmeä margariini ja jauhot. Lisää mausteet ja kylmä vesi. Vaivaa taikina nopeasti palloksi ja painele se piirakka vuoan pohjaan sekä reunoille. Laita jääkaappiin täytteen tekoajaksi.
Paista jauheliha sekä pilkotut sipuli ja paprika. Lisää tulinen taco-kastike. Anna jäähtyä hetken (10-15min.) Kaada jauhelihaseos taikinan päälle vuokaan. Sekoita kulhossa kerma, kananmunat, juustoraasteet sekä mausteet. Kaada jauhelihaseoksen päälle. 
Paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia. Nauti lämpöisenä!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Angry Birds synttärit



Poikani täytti tänään 7v. ja toiveissa oli saada Angry Birds-synttärit. Juuri sopivasti saimme Confettiin nämä kattaustarvikkeet, loistavaa.

Tarjolla meillä sukulaisille oli mansikkasuklaa kakku, appelsiini kahvikakku, suklaapesät, minipizzat, tonnikala-punasipulipiirakkaa ja namia sekä popcornia.

Kakku oli Jonetskin toiveiden mukainen; paljon mansikkahilloa, mansikoita. 
Siispä tein mansikkaisen kakun. Kakku oli tarkoitus kuorruttaa massalla, mutta tulinkin toisiin aatoksiin ja päädyin laittamaan pintaan suklaakermaa. Kakussa oli TNT;tä ja yksi onneton possu.


Suklaapesät on tehty niinkin yksinkertaisesti kuin sulattamalla suklaa ja sekoittamalla riisimuroja sulan suklaan joukkoon. "Munat" olivat marianne-kuulia.

 Tarjolla oli siis myös juotavaa, namia (angry birdsejä tietenkin) ja popcornia.




Bongattiin muuten Cittarissa uudet Angry birds limut; Possu ja Space (kuvassa).


Poppariämpäri sai hauskasti teemaan sopivan ilmeen!


Sankarilla oli hiukan töitä saada kaikki kynttilät sammumaan. Lopulta se onnistui ja kakkua saatiin maistella.


Juhlat sujuivat hyvin, herkut aistuivat ja kaipa "kaikilla oli ihan mukanaa..."
Loppuillasta kaikki vihaiset linnut pääsivät meillä tv:tä katsomaan.

Myös uusi lahja-lintu!


Paljon Onnea, äitin Jonetski!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Angry Birds kakku

 
 
Ystäväni poika, Nuutti, täytti viime viikolla 7v. Tänään he juhlistivat synttäreitä sukulaisten ja ystävien kanssa. Sain toiveen kakusta, punainen angry bird, joten olihan se toteutettava.
Kakku oli suklaakakku, jossa oli täytteenä minttusuklaamousse. Todellinen pommi!
 
Kakkupohjan paistoin pallo-kakkuvuoalla ja kuorrutus on sokerimassaa. Linnun nokan tein jo edellisenä iltana kuivumaan ja tuin sen kakkuun coctailtikkujen avulla. Se oli nimittäin melko painava.

 
 
Paljon Onnea Nuutille!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mustikkapiirakka kukan muodossa


Ystäväni miehensä kanssa tuli meille kyläilemään ja mietin pitkään mitä heille tarjoaisin. Olemme herkutelleet jo mm. meksikolaisella sekä italialaisella teemalla. Itse pidän kovasti erilaisista piirakoista. Ne ovat todella herkullisia ja mikä parasta helppoja sekä kohtuu nopeita valmistaa. Niinpä päätin tarjota kuutta (6) erilaista piirakkaa: sadonkorjuu-, texmex-, poro-, mustikka-, omena- ja lakkapiirakkaa. Ei se tekeminen sitten ollutkaan nopeata...en ehkä ihan heti uudestaan lähde tuota savottaa uusimaan. Herkullisia piirakoita silti tuli!
Tässä ensimmäinen ohje kauniiseen mustikkapiirakkaan.

Kukkainen mustikkapiirakka

150g margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
n.4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

täyte:
4-5 dl tuoreita mustikoita
½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2rkl perunajauhoja

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Aseta Dahlia-reunavuoka leivinpaperin päälle pellille. (Minä suihkautin reunavuoan reunoille vuokasprayta kaikeksi varmuudeksi ennen taikinan laittoa.) Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kulhossa mustikoiden joukkoon sokerit ja perunajauho. Kaada seos taikinan päälle ja paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Reunojen tulee ruskistua kauniisti. Anna jäähtyä hiukan ennen siirtämistä. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Perheen leffailta


Vietimme perjantai-iltana koko perheen leffailtaa. Teemaan valitsin sopivat kattaustarvikkeet ja tarjoilussa toimi nämä kipot loistavasti.

Leffaillan menyy:

juustoisia naksuja
popcornia
nakkihodareita
cocista
poppari-muffinit


 Poppari-muffinit 12kpl

2 kananmunaa
2dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
1 prk vaniljarahkaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori

koristeluun:
pieniä vaahtokarkkeja

Sekoita sokeri ja munat keskenään lastalla sekaisin. Lisää muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa paperisiin vuokiin ja paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen koristelua.

Mukavasti ilta vierähti ja katsottu leffakin miellytti kaikkia.