lauantai 26. lokakuuta 2013

Joulu 2013 lähestyy...


Voi ihanuus, kun joulu taas lähestyy. Ensimmäiset luumutortut on jo paistettu ja maistettu, samoin piparit. Myös muutama ihanuus on jo kaupoista matkaan tarttunut, joulua ja joulupyötää ajatellen. Tällaisen suloisen kyltin löysin Marin Memorien-kaupasta. Kyltti on pieni, 6cm x 11cm ja se päätyy koristamaan kaunista kranssia ulko-oveen. En ole vielä päättänyt kranssin materiaalia; paju/risu vai havu.  

Tänä vuonna meillä joulupöytä on valkoinen, jota piristää maanläheiset sävyt; pellava, juuttikangas, harmaa ja hopea. Ehkä vähän mustaakin löytyy?


Kauniit tähtivadit tarttuivat mukaan Linnanmäen valokarnevaaleilta. Siellä myytiin Lintsi-kaupoissa lähes kaikki tuotteet -30-50% alennuksella talveksi pois. Näistäkin kulhoista maksoin vain 6e. Ovatpa kauniita käytettäviksi milloin vain.

On mukava suunnitella joulun koristeita ja miettiä erilaisia tuunauksia. Olen jo kerännyt käpyjä, lehtikuusen oksia pikku käpyineen ja sammalta sekä jäkälää. Ne päätyvät joulun ajan istutuksiin ja muihin asetelmiin.


Tällaiset eläinaiheiset sisustustyynyt on jouluksi tulossa...


... ja tällainen "apusäkki" Joulupukkia ajatellen!


Pikkuhiljaa alkaa myös valojen virittely, ei millään malttaisi odottaa. Mutta tässä on vielä halloween välissä ja sitten alkaa tuo vuoden tunnelmallisin aika.

Mies se vitsailikin, että meillä on kun The Joulukalenterissa. Siellä Kerttu viritteli joka jaksossa lisää "koristeita" ympäri tupaa. Heh, saas nähdä miten käy...


Paloauto-kakku


Minulta pyydettiin pienen pojan 2v-syntymäpäiville paloauto-kakkua. Enpäs ole sellaista aiemmin tehnyt, joten hiukan mietitytti tuo toteutus. Tutkin paloautoja ja kovin erilaisia malleja löytyi. Tällainen syntyi minun käsilläni. 

Paistoin 9 kananmunan suorakaiteen muotoisen kakkupohjan, jonka leikkasin puoliksi ja laitoin päällekkäin. Täytteenä oli suklaamousse pätkismuruilla. Pinta ja koristeet ovat sokerimassaa.
 

Toivottavasti kakku oli maistuva ja mieluisa. Onnea Juliukselle!

torstai 24. lokakuuta 2013

Linnanmäen Valokarnevaali


Viime viikolla ja viikonloppuna järjestettiin Lintsillä Valokarnevaalit. Viileästä säästä huolimatta päätimme lähteä syksyistä Linnanmäkeä tutkimaan.

Hienosti oli erilaisia valoja viritelty ympäri puistoa. Tunnelma oli kyllä ihan huikea.

Lapsilla riitti intoa ja energiaa juosta laitteesta toiseen.

 Kyöpelinvuoren hotellin emäntä se sieltä kurkkii...

Paras laite koko Lintsillä: vanha vuoristorata. Mikään ei voita tämän tunnelmaa, tervan tuoksua ja puista natinaa.

 Aikoinaan on tullut pyörittyä tämän mustekalan lonkeroissa enemmän kuin tarpeeksi.

Yleisöä ihastutti myös erilaiset esittäjät; haamut, valovanteiden pyörittäjä, pellet sekä kaunis balleriina. Saimme myös kuunnella Saara Aaltoa, joka esitti elokuvamusiikkia.

  Törmäilyautot viehättävät ikään tai sukupuoleen katsomatta. Tätä kuvaa ottaessani huvituin suunnattomasti. Sukupuoliroolit tulivat nimittäin melko selkeästi esiin; mies ajoi vimmattua vauhtia suu supussa ja nainen neuvoi vieressä. Ihanat lapsoset!

 Upeat valot ja lasten into sai meidän Lintsillä olemaan vajaat 4 tuntia. Jossain vaiheessa kyllä tuntui, että varpaat ja sormet olivat syväjäässä. Toodella kylmä siellä oli.

Merkille pantavaa oli se, että vähintään joka toisella aikuisella roikkui kaulassaan kamera ja melkein yhtä monella oli jalusta mukanaan kuvausta varten. Itse en ollut niin valveutunut, että jalustan olisin mukaan ottanut. Toki lasten kanssa ei varsinaisesta kuvaamisesta olisi mitään tullutkaan.

Ilta loppui keinukarusellin pyörteisiin.

Todella kaunis ja tunnelmallinen tapahtuma oli Lintsillä saatu aikaiseksi. Varmasti menemme myös ensi vuonna, jos tällainen järjestetään. 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tiara-kakku tytön nimiäisjuhliin


Sain pyynnön tehdä 2-kerroksisen kakun nimiäisiin. Toiveissa kakkuun oli kruunu tmv, nimi ja värisävyt valkoinen/vaaleanpunainen. Päätin tehdä kakun koristeeksi tiaran. Mielestäni tämän tapainen tiara on todella kaunis ja herkän kevyt. Se on tehty Renshawn kukka- ja muotoilumassasta. Tein sen päivää ennen, jotta se ehti hyvin kuivua vaikkakin tuo kukkamassa kuivuu todella nopeasti. Lopuksi sprayasin sen kultaiseksi.


Kakussa oli täytteenä mansikkamousse ja pinta on kuorrutettu valkoisella sokerimassalla. Eilen aamulla oli maassa ensi lumi ja mielestäni kakkuun sopi aivan loistavasti pienet lumihiutaleet. Ja tietenkään pieni bling-bling ei ole pahitteeksi, sokeritimantit kruunasivat koko komeuden.


Toivottavasti kakku oli mieleinen ja maistui kaikille. 
Paljon onnea pienelle Ellenille ja koko perheelle!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Halloween lähestyy - Beware!



Halloween lähestyy ja meillä sitä vietetään marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna ystävä perheen kanssa. Olen testaillut kaikenlaisia karmivia reseptejä ja coctaileja, tässä niistä yksi. Tämä coctail sopii lapsillekin, aikuiset tietenkin voivat sitä vähän terästää jollakin...
Tarvitset ruiskun, joita saa apteekeista muutamalla kymmenellä sentillä ja kirkkaan juomalasin. Tämä testi tehtiin ihan vedellä ja tavallisella mehulla. Kun käyttää esim. Funlight mehua, riittää ruiskullinen (10ml) lasilliseen vettä ja mehusta tulee sopivan makuista. Kun mehun ruiskuttaa lasin pohjalle varovasti se jää hauskasti pohjalle eikä sekoitu veteen. Aika kivannäköinen!

Meillä on myös puvut jo hankittu. Ne pääsevätkin ensimmäiseen koitokseensa huomenna Confetin halloween-illassa.
Kauhuiltaan tulevat mukaan viikatemies, haamu, pikku kisu ja vähän isompi katti -meow!



(pikkukisun vermeet)

Muutamana iltana olemme myös hääränneet pahvien ja saksien kera. Pojat huudahtivat nähdessään leikkelykohteen: "Äiti, sä oot leikannut batmanejä!" Niinpä sitten alettiin porukalla lisää lepakoita leikkelemään. Ne tulevat ruokapöydän päässä olevaan seinään tähän tyyliin. Pienen hautakiven ostin Toys"R"us:sta.


Halloween on hauska juhla varsinkin lasten kanssa ja innovatiivisuus pääsee huippuunsa, kun mietitään ja suunnitellaan toinen toistaan karmeampia juttuja. Tässä kuvassa tosin karmeus tuli ilmi sattumalta, värjäsin nimittäin sokerimassaa ja huomasin Wiltonin pastavärin "kätevyyden" verenä. Melko todenmukaista, vai mitä? Väri on syötävää ja lähtee pesemällä pois.


 Törmäsin taannoin jollakin tv-kanavalla ohjelmaan, jossa amerikkalaiset juntit hipsivät takametsissä pontikoitaan keittelemässä. En tiedä koko ohjelman nimeä, outo se ainakin oli, mutta jostain syystä tuo pontikan amerikanserkku, Moonshine, jäi mielen päälle. Nimenä kyllä lähinnä. Niinpä bongattuani tämän pullon kirpputorilta se sai kylkeensä hienon etiketin ja siitä tarjoilemme halloweenina, kuutamossa sitten... jotain.


Suunnittelu jatkukoon vielä muutama viikon. 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Englanti-teemaa synttäreillä


Vietimme viikonloppuna mieheni syntymäpäiviä. Koska hän on suuri Englanti-fani, päätin tehdä synttäreille hiukan siihen sopivia tarjoiluja. Pöydästä löytyi mm. Trifleä, piirakoita ja suklaamuffineja.


Suklaamuffinit saivat sisuksiinsa minttusuklaanapit ja päälle tein kruunu-koristeet silikonimuotin avulla. Muffinivuoat olivat tietenkin Englannin lipun väreissä.


Trifle piti sisällään tällä kertaa banoffee-aineksia; keksimurua, kinuskia, banaania ja mascarponekermaa.


Vuosi taas tuli miehelleni lisää ja kohta tulee minullekin. Sanoma on kuitenkin sopiva lautasissa:

" Keep calm
Party on! "