maanantai 16. marraskuuta 2015

Matkailua Lontoossa vol.2 kakkumessut


Päivän shoppailujen ja nähtävyyksien jälkeen lähdimme seuraavana aamuna kohti kakkumessuja. Olimme jo katsoneet reitin ensin tubeilla ja sitten junalla kohteeseen. Pääsimmekin ensimmäisellä linjalla vaihtopisteeseen kunnes kuulutettiin että linja on suljettu. Perjantaiaamun työruuhkassa 8.30 maissa tämä tiesi ongelmia. Pääsimme linjaa vaihtamalla asemalle, josta olisi juna lähtenyt, mutta kun lähestyimme junaa, tuli jälleen kuulutus: poistukaa rakennuksesta!
Siinä vaiheessa kävi mielessä, että mitäköhän on tapahtunut? No, kyse ei onneksi ollut muusta kuin sähköviasta, joka sattui Lontoon keskustassa vilkkaimpaan aikaan. Ihmisiä riitti tungeksimassa ja taksit kaikki oli varattuja. Meinasi jo epätoivo iskeä, että pääsemmekö lainkaan messuille.
Vika onneksi saatiin korjattu noin 30 minuutin odottelun jälkeen ja junat alkoivat toimia.


Meillä oli ennakkoon jo liput eli sisään vaan.




Nämä messut olivat selkeästi suunnattu kuluttajille ja paikalla olikin enemmän oikeastaan leivontajuttuja kuin kakkuilujuttuja. 





Perinteistä englantilaista fudgea lähti muutama rasia tuliaisena kotiin.






Perinteisiä victoria cake:jä oli tehty jokaiseen makuun. Näitä myös tuli ostettua.









Huikeita oli kakut ja muut leipomukset. Harmi vaan ettei ollut mitään ostettavaa kakkuilun saralla vaikka lompakko levällään olisin ollut. No, jäipä enemmän tuhlattavaa Lontoon kauppoihin. Ja jouluosastoille nimenomaan. Niistä seuraava postaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti