lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tuusulan Rantatien aarteita


Kävimme tänään, geokätkön houkuttelemina, Tuusulan Rantatien maisemissa. Tarkemmin sanottuna Lottamuseossa. Olemme käyneet usein ennenkin museolla ja aina se vaan on yhtä houkutteleva ja täynnä historiaa.
Kun uusi kätkö löytyi, siirryimme kanttiinin puolelle, josta päätyi lautaselle tuoreet korvapuusti ja munkki virvokkeineen.


Kanttiinista saa mukaansa aivan ihanan vanhanaikaisen kanttiiniostokortin, johon ostoista leimoja keräämällä saa sitten aikanaan ilmaiset kahvit. Pieni, mutta hauska juttu ja niin maisemaansa sopiva.


Lottamuseon jälkeen suuntasimme Rantatien ihastuttavaan sisustuspuotiin, joka sijaitsee vanhassa navetassa; Marin Memories.
Olen aiemminkin puodissa käynyt ja aina sen tunnelma valtaa mukaansa. Kauniit puitteet on osattu hyödyntää upeasti ja huumaava joskaan ei liian voimakas tuoksu tervehtii tulijaansa heti ovella.
Puoti on täynnä pieniä ja isoja, uusia ja uusvanhoja tuotteita ja värimaailmaa löytyy hempeästä sähäkkään. Tuotteet ovat kauniisti esillä eikä niitä ole hinnoiteltu pilattu kuten useat muut sisustuskaupat ovat tehneet. 
Suosittelen käymään pidemmältäkin.

Tällä kertaa itselle tarttui mukaan nämä ihanuudet.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti