sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pikkujoulut ja coctailkoulu

 
Vietimme eilen Confettilaisten pikkujoulut ja ilta alkoi coctailkoululla A21 Coctail Lounge:ssa.
Itse en ollut aiemmin ko. paikassa käynyt ja se kyllä teki melkoisen vaikutuksen. Tunnelma oli juuri sellainen kuin he ovat halunneetkin eli ihan kuin astuisi jonkun olohuoneeseen. Sen verran upea paikka oli, että ei kyllä ihmetyttänyt yhtään heidän saamansa meriitti vuonna 2009.
 
 
Illan "Host" isäntä oli baarimestari Timo Siitonen, joka on toinen perustajista. Hän oli erittäin mukava ja kuin kävelevä tietosanakirja mikä liittyi coctaileihin ja niiden historiaan. Upeaa tavata ihminen, joka on näin innoissaan työstään. Kätevästi hän näytti illan aikana tarvittavat työvälineet ja kertoi coctailien historiaa. Meillä oli aikeena tehdä Cosmopolitan, Caipirinha ja Vesper martini.
 
 
Tässä Timo demonstroi kuinka baarilusikan avulla saadaan tehtyä coctail, jossa on kerroksia. Lasin pohjalla oli vadelmapyrettä ja päälle hän kaatoi kuohuvaa. Näyttävä vadelmabellini siitä tuli.
 
 
Cosmopolitan-coctailiin tuli appelsiinin kuoripala koristeeksi. Pieni jippo tehtiin sillä kuitenkin ennen. Appelsiinin palasesta saatiin eteeriset öljyt liikkeelle tulen avulla. Appelsiinin tuoksu oli huumaava ja öljyt saivat aikaan kipinöitä ilmassa. Näyttävää!
(kamera ei ihan ehtinyt kipinöiden mukaan)
 
 
Cosmopolitan
 
 
Seuraavaksi meille selvisi Caipiroskan ja Caipirinhan ero. Caipirinha on brasilialainen coctail ja siinä käytetään Cachacaa, sokeriruokoviinaa. Caipiroska on tuon coctailin eurooppalaistunut versio ja siinä alkoholina käytetään vodkaa. Myös coctailiin käytettävissä sokereissa oli eroa; Caipirinhaan käytetään ruokosokeria ja Caipiroskaan tavallista valkoista sokeria. Molemmat ovat kyllä hyviä.
 
 
Caipirinha
 
 
Coctailkoulun jälkeen jäimme nauttimaan vielä "yhdet". Jokainen tilaili erilaiset coctailit ja niitä sitten yhdessä maistelimme. Minä tilasin Mrs.Runeberg:in. Makumaailma siinä oli mantelin vadelmainen. Ei liian makea, vaan ihanan raikas. Suosittelen!
 
 
Sitten siirryimme reippaillen ravintola Vespaan.
 
 
Vespassa nautimme ensi töikseen kuohuvaa, proseccoa.
 
 
Miellyttävältä tuntui ravintolan ilmapiiri. Ja menukin tuntui kiinnostavalta. Itse en ole mikään kovin rohkea maistelija vaan usein sorrun tuttuun ja turvalliseen ruokaan. Nyt, pienen rohkaisupuheen (15min.) saattelemana päädyin tilaamaan alkuruuaksi carpaccio di manzo profumato al tartufo-annoksen. Suomeksi sanottuna raakaa häränlihaa tryffelimajoneesin, rucolan ja parmesaanin kera.
 
 
Ei tarvinnut katua valintaa tippaakaan. Suussa sulavaahan tuo liha oli.
Hyvä, että rohkaistuin!
 
Pääruokaa olikin hiukan hankalampi valita. Listalla olisi ollut muutamiakin hyviä vaihtoehtoja, tosin nyt pitäydyin melko turvallisissa annoksissa. Lopulta valitsin
tagliatelle con manzo piccante-annoksen eli härkää chilipaprikakastikkeessa ja tagliatellepastaa.
 
 
Annos oli ihan ok. Chili siinä ei kyllä maistunut laisinkaan ja härkäkin oli hiukan ylikypsää. Mutta kaikki söin hyvällä ruokahalulla.
 
Jälkiruuaksi päädyin valitsemaan selezione di dolci eli päivän jälkiruokalajitelman. Siihen kuului aina niin ihanaa tiramisua, suklaakakkua ja suklaa-pistaasimarkiisia.
 
 
Tiramisu oli taivaallista! Markiisi ja suklaakakku ihan jees, mutta liian suklaisia minulle.
 
Maha täynnä, fiilis korkealla ja mieli täynnä coctailasiaa olikin hyvä lähteä kotiin nukkumaan.
Kiitos ihanasta kokemuksesta, hyvästä seurasta ja makoisasta ruuasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti