sunnuntai 4. toukokuuta 2014

"Mennään Korkeasaareen"


Teimme viime perjantaina retken Korkeasaareen.  Olipa se upea päivä. Eläimet olivat todella aktiivisia ilman ollessa viileä, mutta aurinkoinen. Ihmisiäkään ei ollut liikaa liikkeella, joten joka paikan sai rauhassa koluta.

Emme ole tainneet ennen nähdä pesukarhuja näin aktiivisina, ne touhusivat kovasti.


Trooppiset talot olivat kukkaloistossa ja sieltä bongattiin hurjiakin eläimiä.




Onkohan tämä tropiikin pulu? Hienosti lintu oksalla poseerasi.



Suloinen mangusti. Näitä voisi katsella melko kauan, kun ne terraariossaan hyörivät. Toki niilläkin oli kevättä rinnassa ja meno sen mukainen. Siinä sai junioreille selvitellä elämän kiertokulkua.




Upeat riikinkukot.


Amurintiikeri oli saanut saaliikseen linnun ja se nylki linnun hyöhen höyheneltä.


Karhut huvittivat yleisöä. Toinen nalle nousi jopa seisomaan ja heilutti kovasti tassujaan saaden yhdeltä vierailijaparilta puolikkaan patongin.





Leijonat saivat ruokaa aamusta ja maha täynnä oli hyvä olla. 
"Iso kissa" oli Jennin (2v.) kommentti.


Portin luona tepasteli vielä niinkin tuttu lintu kuin fasaani. Se oli melko kesy ja pysyi hyvin paikoillaan, joten kivan kuvan sai siitäkin räpsäistyä.

Mahtava päivä, kannattaa mennä käymään Korkeasaaressa nyt keväällä ennen kesähelteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti