Vietimme jokin aika sitten rapujuhlat sukulaisten kanssa. Alkuruuaksi tarjolla oli tomaattikeittoa, sormiruokana Västerbotten-juustopiirakkaa, itsetehtyä näkkileipää, erilaisia itsesavustettuja kaloja, perunoita, tonnikalanappeja, perunoita ja tietenkin rapuja. Jälkiruuaksi oli mascarponevaahtoa marjoilla.
Västerbotten -juustopiirakka
3dl vehnäjauhoja
1/2tl suolaa
125g voita
1 kananmuna
300g Västerbotten-juustoa
3 kananmunaa
2dl kuohukermaa
1dl kevytmaitoa
1tl suolaa
mustapippuria
Sekoita jauhot ja nypi sekaan voi. Lisää kananmuna ja vaivaa kevyesti tasaiseksi taikinapalloksi.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.
Raasta juusto. Sekoita täytteen muut aineet keskenään. Lisää juustoraaste ja sekoita. Kaada täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia (30min.) Piirakka on valmis kun täyte on jähmettynyt ja kauniin ruskea pinnaltaan.
Hauska rapu-foliopallo luo tunnelmaa
Kermainen tomaattikeitto on samettisen pehmeää ja sopii loistavasti alkuruuaksi.
Tomaattikeitto
1tlk (400g) paseerattua tomaattia
3dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 pak (250g) Koskenlaskija sipuli-ruohosipuli sulatejuustoa
tuoretta basilikaa
Kaada paseerattu tomaatti kattilaan, lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutio ja sulatejuusto kuutioina. Kuumenna sekoitellen kunnes juusto sulaa.
Kuohkeuta keitto sekoittamalla sitä hetken sauvasekoittimella. Lisää pinnalle tuoretta basilikaa ja tarjoile kuumana.
Tonnikalanapit
1prk tonnikalaa
1,5dl majoneesia
ripaus suolaa ja pippuria
tilliä
ruisnappeja
Sekoita kaikki ainekset ja lusikoi täyte ruisnappeihin. Koristele tillillä.
Jälkiruokana ei paljoa jaksa vaan pieni mascarponevaahto-annos marjoilla on juuri sopiva.
1prk mascarponea
2dl vispikermaa
0,5dl sokeria
marjoja
Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa ja sekoita joukkoon mascarpone. Lusikoi annosmaljoihin ja koristele raikkailla marjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti