Hauskaa sattumaa, olin jo hahmotellut tämän kirjoituksen, kun Nanne heitti haasteen. Kiitokset siitä. Enää en kovin paljon haasteisiin mukaan lähde, mutta tämä tuli sopivasti. Haasteeseen kuuluu kertoa lempipaikka kotona. Se ehkä hiukan vaihtelee, mutta tällä hetkellä mukavinta on olla omalla "keitaalla" auringosta nauttimassa!
Oma keidas parvekkeella kukoistaa, yrtit ja perunat on aikoja sitten syöty ja paprika antaa parhaillaan makeaa satoaan.
Oma keidas parvekkeella kukoistaa, yrtit ja perunat on aikoja sitten syöty ja paprika antaa parhaillaan makeaa satoaan.
Olen mieltynyt kovasti turkoosiin, itse asiassa olen pitänyt väristä jo muutamia vuosia, joten nyt sitä on päässyt parvekkeellekin luomaan merellisen idyllin.
Voi, kunpa näkymät olisivat tämän kaltaiset...
No, aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.
Olkaamme siis tyytyväisiä siihen mitä on!
Koti on mukavasti kesäisissä tunnelmissa ja vielä saakin olla. Seuraavaksi voisi sisustukseen laittaa ripauksen Uuden Englannin-tyyliä. Tyynyt, fleecepeitto sekä lyhty ovat Jotex:n mallistosta. Kohta saakin virittää lyhdyt esille iltojen alkaessa pimentyä.
Turkoosi on kyllä ihanan raikas tuulahdus sisustuksessa. Kotonani sitä oli parisen vuotta sitten ja näyttää tekevän paluuta, myös vaatteisiini :). Mökille valitsin turkoosin/veden vihreän ja lisää vaan tulossa, hih!
VastaaPoistaMä ottaisin myös tuon maiseman mutta suomalainen järvimaisemakin kelpaa, tosin kumpa olisi noin hulppea terassi!
Mä oon myös vähän "salaa" ihastuut tuohon Longbeach tyyliin vaan pitäytynyt vielä mökillä Lexingtonin hillityissä beigen värisissä tuotteissa vaikkakin Jotexin kuvastossa oli kaikkea kivaa...Ellokselta löysin myös mm. turkoosin lampunvarjostimen joka taitaa päätyä mökille jahka uskallan verkkoshoppailla :).