maanantai 30. heinäkuuta 2012

Koirakakku ja tassumuffinit


Saana-tyttö vietti eilen syntymäpäiviään ja toiveena hänellä kakkuun oli koiranpentuja sekä turkoosin värinen kakku.
Ensimmäistä kertaa pyörittelin koiria, joista tuli ihan ok. Ensimmäinen versio näytti liikaa kengurulta...joten se jäi harjoituskappaleeksi. Tein koirat sokerimassan ja muotoilumassan sekoituksesta, joka mielestäni toimi loistavasti. Massaseosta pystyi rauhassa muotoilemaan ja se kuitenkin kuivui nopeasti sitten muotoonsa.

Luut ja tassun kuviot tein silikonimuotin avulla vaahtokarkinmakuisesta massasta.



Kakussa oli täytteenä mansikkamousse ja pinnan päällystin turkoosilla sokerimassalla.


Lisäksi leivoin juhliin mansikkamuffineita teemaan sopivin koristuksin.

Mansikkaraparperimuffinit 12kpl

2 kananmunaa
2dl sokeria
1dl juoksevaa margariinia
1prk mansikkaraparperirahkaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Sekoita kananmunat ja sokeri sekaisin. Lisää muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa 12:sta paperiseen muffinivuokaan ja paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen koristelua.
Pursota snip&swirl-kuorrutetta muffinien keskelle ja laita koriste.

1 kommentti:

  1. Löysin uuteen blogiisi. Itsekin perustin uuden. Söpöt koirat ja nätti turkoosi kakun väri :)

    VastaaPoista