sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Korvapuustit


Vaikkakin inhoan tehdä pullataikinaa (teen käsin), tuore pulla on yksi parhaista leivonnaisista mitä maa päällänsä kantaa. Tänä aamuna tein taikinan kohoamaan kukon laulun aikaan ja jo ennen klo 9.00 oli kodissa huumaava pullan tuoksu.

Tällä kertaa tehtiin korvapuusteja, korvapuustipitko sekä tietenkin peruspullia laskiaispulliksi.

Pullataikina 0,5L

5dl maitoa
vajaa 1pkt hiivaa
2dl sokeria
2rkl kardemummaa
1tl suolaa
1 kananmuna
n.200g voisulaa tai juoksevaa margariinia
n.13-14dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja kananmuna. Lisää vähitellen jauhoja ja kaada mukaan voisula. Vaivaa ainekset sekaisin ja taikina tasaiseksi. Se saa kuitenkin jäädä melko löysäksi.
Laita liina päälle ja anna kohota lämpöisessä paikassa (esim. mikro, ovi kiinni) kaksinkertaiseksi.
Leivo taikinasta pikkupullia, korvapuusteja ja/tai pitkoja. Anna niiden kohota myös liinan alla hetken. Voitele munalla ja ripottele raesokeria pintaan. Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.

  Nauti lämpöisenä kylmän maidon kera! 

2 kommenttia:

  1. Voi kun pullia voisikin syödä mielin määrin :)
    Hih, meille on tulossa samat tyynynpäälliset, aika ihqua!

    VastaaPoista