tiistai 23. heinäkuuta 2013

Jennin nimpparit


Sunnuntaina vietimme Jennin nimppareita isovanhempien ja kummien kera. Tarjolla oli Daimvalkosuklaa-kakkua, sitruunaista kahvikakkua, mustikkapiirakkaa, keksejä, mansikoita ja popcornia (sankarin herkut) sekä suolapaloja.


Daim-valkosuklaa hyydykekakku

2 pötköä Domino-keksejä
100g sulatettua voita

5dl vispikermaa
0,5dl sokeria
0,5dl intiaanisokeria (luomuruokosokeria)
500g mascarponejuustoa
260g valkosuklaata
2rkl sitruunamehua/vettä
8 liivatelehteä
2 isoa Daim-patukkaa

koristeeksi Daim-rouhetta

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele keksiseos reunavuoan pohjalle suoraan tarjoilualustalle. Anna kovettua jääkaapissa täytteen teon ajan.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerien kera. Lisää mascarpone ja sula valkosuklaa. Sulata liivatelehdet kiehuvaan sitruunamehutilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana kermaseokseen. Lisää lopuksi murskattu Daim-muru. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.
Koristele Daim-murskalla vasta hiukan ennen tarjoilua jottei suklaa sula kakun päällä.

 
  Pakkasesta löytyi lehtitaikinapaloja, joten niistä sai nopeasti tehtyä herkullisia suolapaloja. Puolitin taikinalevyn ja painelin sen kevyesti muffinivuokaan. Täytin kinkkusuikaleilla, oman maan paprikaviipaleella ja tuorejuusto nokareella. Paistoaika 200 asteisessa uunissa on noin 10-15 minuuttia. Nämä kannattaa tarjota lämpöisinä.


Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä ja sopivasti helteetkin palasivat. Nyt täytyy nauttia auringosta lämmöstä sillä tämä Suomen kesä on turhan lyhyt!
 
 

3 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, aivan ihana blogi sinulla, olen salaa käynyt katselemassa, jättämättä koskaan kommenttiani! :)
    Ja toiseksi...olisi pienen pieni haaste Sinulle blogissani!! :)
    http://nannenturinat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne sekä kehuistasi että haasteesta. Taidankin seuraavassa bloggauksessani päästä esittelemään tämän hetkistä suosikkipaikkaani kotona! Mukavaa kesää sinulle :)

      Poista
  2. Ihana juhlakoristelu! Sinulla on niin kiva blogi, että linkitän sen omalle blogisivulleni, jos vain sopii :)

    VastaaPoista