lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tipu popsit



Tipu cookiepopsit

1 pötkö kaurakeksejä
2rkl tuorejuustoa esim. ananas
tilkka ananasmehua
1pss keltaisia Candy meltsejä
n.50g valkoista sokerimassaa
oranssia pastaväriä
mustia helmiä 
Wiltonin foliovuokia

Murskaa keksit kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lisää tuorejuusto, mehu tilkka ja sekoita massaksi. Pyörittele 12 saman kokoista palloa ja laita ne hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. 
Valmista sillä aikaa nokat värjäämällä palanen valkoista massaa oransiksi pastavärillä. 
Kaulitse oranssi massa levyksi ja leikkaa siitä salmiakkiruudun muotoinen pieni pala. 
Taita pala puoliksi niin saat nokan tipulle. 
Valmista munankuoret lopusta valkoisesta massasta muutamalle tipulle. Kaulitse valkoinen massa levyksi ja muotoile siitä suorakaiteen muotoinen pala, korkeus noin 2cm. Leikkaa palan toiseen pitkään reunaan sahalaita ja pätki noin 5cm paloiksi, 2-4kpl. Kokeile ensin, että sopivat cookiepallon ympärille. Aseta muutamat munankuoret foliovuokiin odottamaan keksipalloa.

 Sulata keltaiset candy melts napit ja kasta pallot yksitellen sulaan massaan. Aseta ne samantien varovasti foliovuokiin ja koristele mustilla helmillä (silmät) sekä sokerimassanokilla. Laita pallot jääkaappiin kovettumaan noin 30 minuutiksi.
Laita tarjolle kananmunakennoihin.
 

3 kommenttia:

  1. Vautsi, tosi söpöjä! Hienosti kennossa.

    VastaaPoista
  2. En kestä, kun nuo ovat niin söpöjä! Pakko joskus kokeilla tällaisia! :) Ihana blogi muutenkin!

    VastaaPoista